Sote-uudistus lepää savijaloilla 4. Ihmisiä vai yrityksiä varten?

Sote-uudistuksen alkuperäiset tavoitteet olivat ihmisläheisiä: kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta. Niiden ohessa oli myös tarkoitus hillitä kustannuksia. Valitettavasti Kokoomuksen ja Keskustapuolueen lehmänkaupassa poliittiset tavoitteet, yksityistäminen ja maakuntauudistus, syrjäyttivät sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteet eikä uudistuksen hinnallakaan ollut enää mitään väliä.

Hallituksen sote-uudistus todennäköisesti lisäisi hyvinvointi- ja terveyseroja ja heikentäisi yhdenvertaisuutta. Ensinnäkään tällä hetkellä eriarvoistavimpaan tekijään, eli työterveyshuoltoon, ei uudistuksessa kajota. Lisäksi toimintojen keskittäminen johtaa palvelujen keskimääräiseen etääntymiseen, mikä lisää kansalaisten kustannuksia. Näin siitä huolimatta, vaikka terveydenhuollon painopisteen siirtyminen hajautettuun ja ennakoivaan toimintaan on jo nähtävissä oleva tosiasia. Käyntimaksujen määrittelyn viivyttäminen tapahtuvaksi vasta sote-uudistuksesta päättämisen jälkeen johtunee niiden huomattavasta kohoamisesta. Joko se tai palvelujen voimakas leikkaaminen on voimakkaasti kasvavien kustannusten takia väistämätöntä.

Kansalaisten todellinen yhdenvertaisuus voitaisiin saavuttaa vain niin, ettei asiakasmaksuja olisi lainkaan, ja että palveluja ei keskitettäisi enempää kuin mikä on kansantaloudellisesti edullisinta. Siis myös matkoista, kuljetuksista, työajan menetyksistä sekä hoidon viivästymisestä aiheutuvat kustannukset pitäisi huomioida.

Koska lääkäreiden määrä ei hallituksen sote-uudistuksen seurauksena lisäänny, palvelujen saatavuuden nopea kohentuminen ei ole todennäköistä. Pikemminkin on odotettavissa kysynnän kasvua. Ainoastaan lääkärien työpanosta voitaisiin lisätä, sillä osa heistä työskentelee osapäiväisesti. On myös huomattava, että usein sama lääkäri toimii sekä julkisella että yksityisellä puolella, mihin verosuunnittelun mahdollisuus lienee keskeinen syy. Mikäli näin on, ei julkisen terveydenhuollon lääkäriaikakapasiteetin lisäämiseen tarvittaisi sote-uudistusta vaan lainsäädäntöä, jolla karsittaisiin verosuunnittelua ja pyrittäisiin rajoittamaan osa-aikaista työskentelyä.

Jotta terveyspalvelut olisivat sujuvia ja tehokkaita, tarvitaan selkeät hoitoketjut. Täydellisin integraatio voidaan saavuttaa silloin kun hoito ei pirstoudu ja sille on parhaat edellytykset julkisessa terveydenhuollossa. Yksityisellä puolella itsessään tuottoisatkaan yritykset eivät voi käytännössä muodostaa parhaiten toimivaa terveydenhuollon verkostoa, koska ne toimivat itsekkäästi. Sekä potilaan että talouden kannalta pahin mahdollinen tilanne syntyy, jos vain voittoa omalle yksikölleen tavoittelevat yritykset alkavat pallotella kalliiksi tulevia potilaita toinen toisilleen.

Hallituksen sote-uudistusesityksestä ilmenee, että yksityisen terveydenhuollon pääsemisestä julkisen kanssa samalle viivalle on pidetty erityistä huolta. Merkkiäkään ei näy, että olisi vastaavasti yritetty edesauttaa julkista terveydenhuoltoa hyödyntämään vahvuuksiaan. Vaikka yksityisten yritysten markkinointikustannukset ja voitot (yhteensä noin 15 %) nostavat niiden kustannukset julkista korkeammiksi, ei voi olla mielekästä, että yhteiskunnan pitäisi niitä kompensoida. Kaiken lisäksi hallituksen esittämään monitoimijamalliin liittyvät vaihdanta-, hallinto- ja valvontakulut aiheuttavat yhteiskunnalle huomattavan lisärasitteen, joka kangistaa myös julkista terveydenhuoltoa kuten Ruotsissa on todettu. Järkevintä olisi, että niin julkinen kuin yksityinen puolikin saisivat vapaasti käyttää omia vahvuuksiaan ja kaikki yhteiskunnallekin aiheutuvat kustannukset huomioitaisiin. Vain silloin voidaan päätyä kansantaloudellisesti kustannustehokkaimpiin kokonaisratkaisuihin.

Ainakin seuraavat tekijät vinouttavat tilannetta yksityisten yritysten hyväksi:

1.       Suuret yksityiset ketjut pystyvät hyödyntämään valtakunnallisia integraatio-, synergia- ja mittakaavaetuja, mutta hallituksen sote-mallissa kokonaisuus pilkottaisiin 18 osaan, jotka osin jopa saattaisivat käytännössä kilpailla keskenään.

2.      Kapitaatiokorvausmalli antaa yksityiselle sote-keskukselle mahdollisuudet alihoitaa kalliiksi tulevia potilaita tai siirtää heitä erikoissairaanhoitoon. Näin olisi myös mahdollisuus saada asiakkaita erikoissairaanhoidon jonoista.

3.      Yksityinen puoli, joka hallitsee valtaosaa työterveyshuollosta, saa samoista asiakkaista myös kapitaatiokorvauksen. Tämän merkitys voi olla hyvinkin ratkaiseva, sillä työterveysasiakkaita on noin 1,7 miljoonaa. Tuntuu käsittämättömältä, ettei näin isoa asiaa ole avattu.

4.      Luodaan ja ylläpidetään tosiasiassa hyödytöntä ja usein päällekkäistä liiketoimintaa, joka luonteeltaan lähestyy verotusta. Ääriesimerkkinä tällaisesta ”lisäverosta” on reseptilääkkeiden käytännössä monopolina toimiva jakeluketju, joka voitaisiin pelkistää murto-osaan nykyisestä. Jo yksinään sillä saataisiin noin miljardin euron vuosisäästöt ja entistä sujuvampi asiointi.

5.      Valinnanvapauslaki ei puutu tiukasti yritysten veronkiertoon.

 Yksityisten yritysten edut eivät saa olla kansalaisten ja kansantalouden etujen yläpuolella. Julkisen terveydenhuollon pitää myös voida käyttää kaikkia vahvuuksiaan siitäkin huolimatta, että niiden myötä yritysten edellytykset menestyä heikkenisivät. Reseptilääkkeiden jakeluketju on äärimmäinen esimerkki siitä kuinka valtaviin tarpeettomiin kustannuksiin voidaan ajautua, jos tätä ei huomioida. Toinen säästöpotentiaaliltaan lähes yhtä suuri mahdollisuus on hyödyntää verojärjestelmää sekä julkisen että yksityisen terveydenhuollon rahoituksessa. Kumpikin voisi toimia vapaasti omia vahvuuksiaan hyödyntäen rinnakkain, jolloin kapitaatiokorvaukseen liittyvät keinottelumahdollisuudet poistuisivat, valinnanvapaus olisi suurin ja kilpailu kovin mahdollinen. Kumpaankaan sinänsä pieneen, mutta vaikutuksiltaan suureen, uudistukseen ei yksityinen terveydenhuolto kykene vastaamaan, mutta se ei voi eikä saa olla niiden esteenä. Itsetarkoituksellinen liike-elämän vilkastuttaminen hyödyttäisi vain äärimmäisen rajallista – luultavasti alle tuhatta – joukkoa kansalaisia. Siis hallituksen tavoite saada julkinen ja yksityinen terveydenhuolto samalle viivalle pitää korvata tavoitteella saattaa molemmat samaan asemaan hyödyntämään omia vahvuuksiaan.

Sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävänä pitäisi olla vain ja ainoastaan edistää ihmisten terveyttä, hyvää elämää ja sosiaalista hyvinvointia. Verorahoilla rahoitettu ja kaikille tasaveroisesti tuotettu sosiaali- ja terveydenhuolto on toimivan yhteiskunnan perusinfrastruktuuria, jota ei pidä itsetarkoituksellisesti markkinallistaa. Kun se vielä on edullisinta toteuttaa pääosin julkisina palveluina, viimeistään nyt pitäisi arvioida kumpi on tärkeämpi – ihmiset vai yritykset.

Aikaisemmat katsaukset:

Sote-uudistus lepää savijaloilla

1.      Valinnanvapautta ei ole

2.      Maakuntamalli on tehoton

3.      Kustannukset karkaavat

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu